lauantai 19. helmikuuta 2011

Valmistuneita puuhasteluja


Postaan kaikki samaan postaukseen. Harmikseni en osaa tätä bloggeria edelleenkään käyttää, eli en saa kuvia ja tekstejä haluamaani järjestykseen. Tässä viime viikkoina perheemme on sairastellut enemmä ja vähemmä ja myöskin ollaan pakkasen kourissa oltu keskimäärin 30 asteen pakkasessa välillä vähän enemmänkin hrrr. En ole siis saanut kuvattua tekemisiäni, mutta nyt sain innostuksen. innostuksen syy on myöskin ollut se tänään että viimein pääsin rautakauppaan hankkimaan (mieheni kanssa) tarvikkeita poikien huoneen sisustukseen josta myöhemmin lisää, kunhan valmistuu. Välissä vietämme kalamiehen 4v. synttäreitä.

Yllä oleva paita valmistui alkuviikosta. Paita oli leikattuna valmiiksi jo muutamia viikkoja. Myöskin siihen applikoitavat pingviinit, kunnes kohtasin toisenlaisen pingviini ajatuksen, ja tässä lopputulos. Nenä on "irtonainen". Raidallinen trikoo on Hilcon Campania, jota olen hankkinut paikallisesta Sisustus Tillystä . Siellä onkin aivan ihania sisustus juttuja, mutta myös melko monia Hilcon kankaita.



Pitihän minunkin sitten tilata Ikasyriltä Punahilkkaa. Ja onhan se ihanaa, ihan pojillekin. Virkamies sai tästä bodyn itselleen. Kaverina bodylle on ihanat Me&I uudenmalliset punaiset housut. Sopivat hyvin yhteen.



Tässä virkamiehemme, juuri unilta nousseena. Neuloin hänelle elämäni ekan raglan paidan. Eikä ollut edes vaikea. Langan nimea en nyt muista, palaan siihen vielä. Malli löytyy tästä. Tykkään tuosta oikeanpuoleisen hihan raglan kavennuksen napitusaukosta.



Itselleni neuloin pakkarille myssyn. Lankana ihana Katia Peru. On ihanan pehmoinen ja superlämmin lanka. Tällä passaa kolmenkympin pakkasissa ulkoilla. Lanka ostettu paikallisesta liikkeestä joka sulkee harmikseni ovet tämän kuun loppuun mennessä.... Malli myssyyn löytyy täältä.
Neuloin nro 5 puikoilla.

Tässäpä siis tämän kuun käsityöt. Ja miljuuuuuna muuta valmisteilla. Minulla on taipumusta siihen että minulla on monta työtä päällekäin tekeillä, en kykene yhden työn taktiikkaan. Pienen paineen alla siis.....

7 kommenttia:

momentti kirjoitti...

Mistä nämä bodyn ja paidan ohjeet? Ottobre nro? Ja osaisitko neuvoa mistä löytäsin hyvän ohjeen tyttöjen leggareihin ja tunikaan, kooltaan 80 ja 104(110)? Ihan perus vaatteisiin.

Plinsessa kirjoitti...

Minun pitää katsella tuossa päiväuniaikaan nuo lehden numerot vielä, se onkin pitänyt tehdä. kokeilin nyt tuota bodyä olkapää napituksella, aiemmin olivat niitä ns. kirjekuorimallia. Katselenpa samalla leggari ym kaavoja.

Plinsessa kirjoitti...

Body ainakin OB 1/06, vauvoillehan mallit on yleensä sopivia aina. Ja raglanperuspaita hyväksi todettu malli on 3/2010 esim. sulo paita, pidensin vaan hihan sopivaksi, oli t-paita kaava. käy tytöllekin.

Plinsessa kirjoitti...

Mitä nyt äkkiä katselin niin ob 1/09 on aika kivoja paitoja /tunikoita tytöille, paidoista saa helmaa pidentämällä tunikaa. Leggari kaavaa etsin, mutta varmaan juuri se lehti piileskelee jossain koska en löytänyt, yhdet muokattavat on ob 1/07. ob 1/2010 lehdessä myös hauskat leggarit, voi varmaan suoristaa lahkeen.

Onaha kirjoitti...

Onpa kauniita käsitöitä! :)

Unikuu kirjoitti...

oi kuinka hellyttävä pingviini <3

minakaa kirjoitti...

Ihaia ompeluksia :)