maanantai 5. syyskuuta 2011

Välillä muutakin :)


Meidän iskä sisustaa :) saa oikeestaan sisustaa aika liian vähän kun minä olen ottanut vallan. Pienin täytti vuoden ja iskä osti lahjan paikallisesta lelukaupasta. hän oli myös intoutunut ostamaan tuollaise t kitjaimet. Itse en ollut niistä niin innostunut mutta pakkohan ne oli jonnekin laittaa kun oli jo hankittu. hellyin ja annoin siis tosiaan laittaa ne seinälle :) Eihän tää pienempien poikien huone olekaan mikään hieno tai erikoinen mutta jokaisella on aina se oma näkemys. Ja oikeesti, meidän iskä osaa sisustaa jos antaisin vapauden, hänhän tekee työkseenkin melkein samaa.

Olin jo useita viikkoja aiemmin maalannut ukkini pottukellarin ikkunan vaaleansiniseksi. Ajatuksena minulla oli että siitä tulee sellainen lasten taiteen vitriini :) Nyt sain vihdoin senkin seinälle joten hellyin sitten noihin kirjaimiin ...



 Samalla otin sitten kuvaa muualtakin tästä sotkusta:) Vaikka tykkään tavarasta, haluisin että niillä myös on paikat ja ne sinne laitettais mut kuinkas se onnistuu...


 Ei hyvin :s


Mutta näillä mennään ja pojat tykkäävät ainakin vielä toistaiseksi äidin verhoista, kuvioista ja väreistä. Joskus kuuluu kangaskaupassa että haluun Cars verhot, mutta hyvällä selityksellä siitäkin selvitään :)


2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Ihanat lahjat ja mikä veikeä idea!
Ja hei, teillä ne tavarat on enemmän järjestyksessä kuin meillä!
Ei olla saatu aikaiseksi esim. ostaa mitään lokerikkoja leluille tms. Tosin, lelut on takavarikossa varastossa edelleen.. Siihen asti, kun innostun lelut kantamaan varastosta sisälle ja käymään niitä läpi.

Plinsessa kirjoitti...

Meillä on tuo Jyskin hyllykkö kaikilla lapsilla, paitsi Sanni halus luopua niin se meni naapuriin :) Tuo on aika usein tarjouksessa ja on hinta/laatu suhteeltaan ihan hyvä. Mua hermostuttaa n uo nurkissa lojuvat romut, mut ei kai niille mitään voi...